Tommi Kärkkäinen

Valokuvaaja Lappeenranta

Tarjouduin erään koiraklubin tapaamiseen kameroineni ja studiokamoineni. Koko homma lähti oikeastaan hetken mielijohteesta: huomasin koiraklubin ja keksin, että koiria olisi hauska kuvata. Otin klubiin yhteyttä ja sanoin, että olisi hauska tulla kuvaamaan – ja kun kyseessä olisi kuvaajan oma projekti, niin veloituspuolikin jäisi tällä kertaa olemattomaksi. Ja siitähän homma sitten lähti käyntiin.

Halliin oli viritetty rata, jonka läpi omistajat ohjasivat koiriaan. Viritin pienen studion hallin nurkkaan. Aikaa oli tunti, koiria seitsemän: toisin sanoen kutakin koiraa varten aikaa oli varsin vähän. Toisaalta idea oli lähinnä tehdä kokeiluluontoinen pikakuvaus ja hieman haistella, olisiko jatkoprojektiin kiinnostusta kenties paremmalla ajalla.

Halusin myös kehittää itselleni jonkinlaista tuntumaa siihen, millaista studiotyöskentely koirien kanssa. Koirahan ei sinällään ymmärrä, mitä kamera tekee, tai miksi tilanteessa pitäisi olla jossain tietyssä kohdassa. Sopivassa asennossa pysyminen niin kauan että kamera ehtii tarkentaa ja ottaa kuvan oli myös muutamalle koiralle hieman hankalaa. Sentään yksikään koira ei säikkynyt salaman välähdystä mitenkään sanottavasti.

Loppujen lopuksi jokaisesta koirasta saatiin vähintään yksi edustava kuva. Näin nopeassa tahdissa aikaa kuvaustilanteeseen tottumiselle ei ollut kovin paljoa. Mutta kun koiran vaan sai asemoitua sopivaan kohtaan ja sopivaan suuntaan, tulokset olivat suorastaan lutuisia.

Kiitokset vielä kerran koiraklubilaisille. Tämä oli hauska keikka 🙂

Neljän koiran muotokuvat