
Siistiä jälkeä
01.05.2023 | Lukuaika n. 2 min
Sain viime vuoden lopulla yhteydenoton paikalliselta siivousvälineiden tukku- ja erikoisliikkeeltä. Uudet nettisivut olivat tulossa, ja kuvia tarvittaisiin. Mikäs siinä, ruvetaan suunnittelemaan!
Sivusto oli jo aika pitkälle suunniteltu. Rakenne oli aika yksinkertainen, kuten pitääkin. Etusivun yläreunassa oli kuvakaruselli, johon tulisi muutama koko ruudun levyinen kuva. Niiden tuottaminen oli minun ensisijainen tehtäväni. Lisäksi sivustolle tarvittiin muutama pienempi kuva havainnollistamaan tuotteita ja palveluita.
Kuvauspaikankin asiakas oli jo miettinyt valmiiksi ja hankkinut alustavasti luvan omistajalta. Kyseessä oli varsin modernin näköinen koti Lappeenrannassa. Upeat isot ikkunat olohuoneessa, huonekorkeutta enemmän kuin monessa studiossa... Taisin lopulta sisään päästyäni tuumata, että tämähän on ihan kuin olisi astunut sisustuslehden sisään.
Kuvauspaikan järjestäminen ei toki ole automaattisesti asiakkaan tehtävä, mutta kyllähän se prosessia jouduttaa jos tällaiset käytännön järjestelyt on jo valmiiksi mietitty.
Suunnittelua
Ennen kuvauspaikalle ryntäämistä pidimme pienen suunnittelupalaverin asiakkaan kanssa. Kävimme läpi sivuston, sinne tarvittavat kuvat, yrityksen tuotevalikoimaa, ja tietenkin sen mitä kuvilla oikeastaan haluttaisiin sanoa. Kuviin haluttiin kirkasta ja raikasta ilmettä, niin että siivoaminen on pääosassa eikä niinkään siivousvälineet.
Keskustelun pohjalta ideoin hieman kuvia ja lähetin ideat sähköpostille. Tämä osa prosessista elää aika paljon toimeksiannon ja ideoiden mukaan. Tällä kertaa päädyin kuvailemaan kuvien sisältöä sanallisesti, esimerkiksi tämän jutun otsikkokuvan osalta näin:
Ruokailutilassa (ison ikkunan edessä) saisi jonkun lattianpesuaiheen mukavasti toteutettua, sille löytyy lisätilaakin jos tuota ruokaryhmää saa siirtää. Ei niinkään staattisen moppaamisen näköistä, vaan enemmän jotenkin lennokas, jopa tanssimainen fiilis kuvaan. Siivousväline on pääosassa, mutta siivooja erottuu kyllä myös. Kun tila on näin avara, avaruutta voi pyrkiä tuomaan kuvaan myös mahdollisimman paljon.
Toteutusta
Kuvien sisällöstä päästiin yhteisymmärrykseen varsin nopeasti. Asiakas toi liikkeestään tarvittavat tuotteet kuvauspaikalle. Kuvissa esiintymään järjestyi kaksi henkilöä firman henkilökunnasta.



